MALANJA(in English)Pauliina Lerchen toinen soololevy Malanja (RUOCD106) on ilmestynyt. Malanja jatkaa Pauliinan ensimmäisen soololevyn Katrillin karjalaista, tanssillista tunnelmaa. Levyn tuottajana toimi kitaristi Peter Lerche, ja mukana on huippumuusikoita niin kansanmusiikin kuin kevyen musiikin puolelta mm. Arttu Takalo, Kari Heinilä, Tuomas Logrèn, Abdissa Assefa, Matti Kallio. Pauliina soittaa levyllä haitareita, kannelta, deltaria, viulua sekä laulaa. Malanja on hybridi SACD, jossa samassa levyssä on mukana tavallinen 16-bittinen stereoCD, 24-bittinen stereomiksaus ja 5.0 surroundmiksaus. Levyn äänityksestä ja miksauksesta vastasi Mikko Raita. Levyn kappaleet ovat pääosin Pauliinan käsialaa. Kaksi sävelmää on yhdistelmä uutta ja vanhaa: perinteisiä itäkarjalaisia ja Pauliinan melodioita, yksi kappale on sävelletty yhdessä pikkusiskon Hannamari Luukkasen kanssa, joka myös laulaa levyllä. Karjalaista maailmanmusiikkiaPauliina Lerche on monipuolinen muusikko, erikoisalanaan karjalainen perinne. Hän aloitti musiikin harrastuksen jo 4-vuotiaana viulunsoitolla, ja liittyi 9-vuotiaana Värttinän alkuperäiskokoonpanoon. Lapsuuden rakkaasta harrastuksesta tuli ammatti, ja Pauliina valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolta 2002. Omia sävellyksiä, sovituksia ja sanoituksia hän on tehnyt 16-vuotiaasta saakka. Kevyen musiikin puolella hän soittaa mm. Vesa-Matti Loirin yhtyeessä sekä Hector Acoustic Quartetissa. Pauliina Lerche yhdistää omat vahvat karjalaiset juurensa luontevasti etnisiin vaikutteisiin. Vuodesta 2002 Pauliina on tehnyt yhteistyötä intialaisten muusikoiden kanssa mm. Kriya- yhtyeessä, joka julkaisi ensilevynsä tammikuussa 2006. Malanja on vahvasti karjalaisesta perinteestä innoituksensa saanut levy, mutta siinä kuullaan myös myös intialaista viulunsoittoa, bulgarialaisia ja irlantilaisia huiluja, dobroa, säkkipilliä sekä jazz-sävyjä. Malanja-albumilla saa maailman ensi-iltansa irakilaisen professorin Mr. Alin keksimä uusi soitin, kannelta muistuttava deltar. Karjalaisen musiikki- ja tanssiperinteen lisäksi on luonto tärkeä innoittaja albumilla. Sävelkielessä ovat läsnä ikivanhat ikivanhat myyttiset elementit maa, ilma, tuli ja vesi. Kappaleessa Touko soivat kevään sävyt, syksyn viimeinen lämmin myrskytuuli välittyy Etelämyrskyn kautta, ja kesäpäivän liplatus soi kappaleessa Aallot. Luontoäänet Pauliina on äänittänyt Suuri Liianmies- saarella Rääkkylässä. Malanjan julkaisee Japanissa besection- niminen levy-yhtiö. Levyn nimikappale on mukana myös kesäkuussa 2006 julkaistavalla ruotsalaisen Lira- lehden kokoelmalevyllä. |